Iitin ja etenkin Kausalan alueilla sijaitsee monia laadukkaita ravintoloita ja lounaspaikkoja, josta saa vaivatta maukasta suomalaista ja kansainvälistä ruokaa. Kausala ja Iitti sijaitsevat aivan vieri vieressä.

Kausalan ja Iitin jälkeen lähimmät merkittävämmät keskukset ovat Kotka ja Kouvola. Kouvola on vain 25 minuutin ajomatkan päässä. Kotkaan on myös matkaa noin tunnin verran. Niin ikään suurkaupunki Lahti sijaitsee vain 45 minuutin päässä. Alueella vallitsevasta perinteisestä ruokakulttuurista saa kuitenkin paremman käsityksen lähikaupunkien monipuolisemman ravintolavalikoiman avulla. Lahti on osa Päijät-Hämettä ja Kouvola Kymenlaaksoa.

Päijät-Hämeen ruokakulttuuri ja perinneruoat

Viljelyalueena tunnetun Päijät-Hämeen alueen ruokien pääraaka-aineet ovat pääosin olleet ohra, peruna, kaura, kala ja liha. Erityisesti perunoilla on ollut alueella suuri merkitys. Historiassa Asikkala on ollut merkittävä perunantuottaja ja perunaruokien kehto. Liharuoissa käytetään paljon sian- ja lampaanlihaa. Samoin sahti on erittäin tuttu hämäläisistä pidoista. Tunnettuja kalaruokia ovat Päijänteen muikut, siika, ahven ja hauki sekä Vesijärven lahna. Alueen suurimpana herkkuna on edelleen hollolalainen näkkileipä eli pitoleipä. Leipäkulttuuria edustava hapantaikinaan valmistettu ohrapippo ja rukiinen röpörieska. Jälkiruoista tunnettuja ovat leipäressu, talkkuna ja rusinasoppa.

Kymenlaakson ruokakulttuuri ja perinneruoat

Kymenlaaksolaisten ruokakulttuurin perustana on ollut maantieteellinen sijainti. Alueen pohjoiset osat kuten Valkeala ovat saaneet paljon vaikutteita savolaisista ruoista, luoteiset alueet Hämeestä, lounaiset osat ruotsalaisväestöltä ja itäiset alueet Karjalasta ja Venäjältä. Kotkan alueella näkyy myös meren tuomat vaikutukset. Kansainväliset laivat ja sotilaat ovat vuosisatoja kantaneet ruokakulttuuriaan ja tietouttaan ympäri Kymenlaaksoa, jossa etenkin kartanot jakoivat tietoa myös muulle väestölle. Kymijoen merkitys alueen kalantuottajana on ollut erittäin suuri. Ennen joki oli täynnä kuuluisia Kymijoen lohia. Meri ja Kymijoki yhdessä ovat tuoneet alueelle kiinnostuksen kalaruokia kohtaan.

Kymenlaakson perinneruokiin kuuluu paljon happamia ruokia kuten happamat limput, hapatetut kalat, hapankaali, piimään leivotut leivät ja hapanvellit. Sienien ilmestyminen ruokiin on myös venäläisten vaikutuksen ansiota. Kymenlaaksolaiset nauttivat myös metsän antimista ja keräävät paljon marjoja. Marjoista on valmistettu monia jälkiruokia, joista tunnetuin on marjamämmi. Alue on niin ikään tunnettu pehmeistä leivistään. Hapan ja pehmeä ruisleipä on arkileipä aina keskiajalta lähtien. Kymenlaakso tunnetaan myös rieskoista ja piirakoistaan. Nykyään yksi kuuluisimmista piirakoista on nimeltään perunaleposka. Alueen perinteisiä leivonnaisia on myytävänä Kausalan ja Iitin kahviloissa ja kaupoissa.

Ravintoloita Kausalan alueella

Hotellista on hyvä tietää alueen viereiset ruokapaikat. Kausalassa sijaitseva Kausalan matkakeidas on yksi alueen suosituimmista ravintoloista. Se houkuttelee matkailijoita ja paikallisia päivittäin tarjottavalla noutopöydällään, herkullisella A la-carte listallaan ja monipuolisella aamiaispöydällään. Matkakeitaan yhteydessä on niin ikään Kotipizza ja Hesburger. Kausalassa sijaitsee myös perinteisempiä lounasvaihtoja tarjoava ja asiakkaiden suosima Lounas Café Kanttiina. Lounas on tarjolla joka arkipäivä ja muina aikoina Kanttiina toimii kahvilana. Kausalassa sijaitsee lisäksi ketjuliike ABC:n ravintola, jossa on tarjolla päivittäinen noutopöytä, A la carte -lista ja kuuluisat ABC-burgerit. Kausalan keskustassa on myös pizzeria Villen Mesta.

Kahviloita Kausalan alueella

Kahvihampaan kolottaessa Kausalassa on useita kivoja ja idyllisiä kahviloita. Kahviloissa on tarjolla paljon paikallisia ja kaikkien suosimia tuotteita. Peurankellon idyllisessä kahvilassa voi nauttia paikallisista ja tuoreista kotileivonnaisista. Kahvilassa on myös paikallisia käsitöitä ja elintarvikkeita myynnissä. Kahvila Naapantuura sijaitsee myös Kausalan keskustassa. Naapantuurassa on tarjolla monipuolinen valikoima kahvilatuotteita ja välipaloja. Naapantuuran yhteydessä on leipomo, josta voi ostaa uunituoreita paikallisilla resepteillä leivottuja leipiä, pullaa ja kakkuja. Iitin keskustassa toimii joka kesä kesäkahvila Kirkonkylän kylätalossa. Kahvilavierailija voi samalla nauttia myös viereisen näyttelytilan vaihtuvista taidenäyttelyistä.